Uusivuosi sitten oli ja meni. Pojat olivat reippaina vaikka pauketta olikin. Itellä on ollut aina periaate että koiria en vie kovaan paukkeeseen kokeilemaan et miten ne reagoi vaikka eivät reagoikaan mitenkään. Kuitenkin tänä vuonna Veke halusi pihalle puol yhentoista aikaa ja söi siellä lunta kun ympärillä räiski. No, ei se siellä kauaa ollut kun pyydettiin sisälle.
Tässä reilun viikonlopun miettineenä ja asioita pohtineena niin tänä aamuna peruutan sen Veken kastrointiajan, saa vielä toistaiseksi killuttimensa pitää. Kuitenkin sinne vaakakuppiin tuli enemmän niitä positiivisia asioita mitkä puoltaa sitä että pitäköön vehkeensä. Nyt on alkanut syömään ihmistä nämä pakkaset...kylhän nuo turkin puolesta mutta tassupohjat tuppaa palelemaan, etenkin Apulla kun menee vähän yli 10 asteeseen niin jo se kinkkaa kolmella jalalla. No, tänään mittari näyttää ihan ok, jospa tänään vähän käpöteltäisiin aamusella.
Villen kouluun saattelin poikien kanssa ja kyllähän se meno sellasta puolin ja toisin kyräilyä oli melkein kokoajan mutta ilman rähinöitä selvittiin. Noi on selkeesti lenkille yhdistetty kun noita hajuja on niin paljon! Sit kun tultiin omaan pihaan niin ne leikki ja paini ja ei ollut mitään riidan haastamista. Otin jopa pihassa molemmilla tasamaanoudot mitkä meni sujuvasti kun mulla oli parempi palkka kuin se ite kapula. Veken kans otin myös liikkeestä istumisen ja seisomisen. Ne oli sellaset pikapikatreenit.